Lahjoitettu: tyttöjenilta yksinhuoltaja-äidille

Istun paraikaa naputtelemassa tekstiä naapurini Lindan luona, jonka tapasin tämän blogin tiimoilta aiemmin tällä viikolla.
Sohvalla istuu itseni ja Lindan lisäksi hänen siskonsa 5-vuotiaat kaksoslapset Nelli ja Eevi. Katsomme yhdessä Muumeja dvd:ltä.

Syy sille, että olen Lindan luona on se, että päätimme vapauttaa Lindan siskon lastenhoidosta yhdeksi illaksi ja tarjota hänelle illan hänen kavereidensa kanssa.
Lindan suunnitelman mukaisesti kutsuimme hänen siskonsa Johannan käymään täällä Lindan luona. Yllätys piili siinä, että olimme kutsuneet myös Johannan kaksi läheistä kaveria tulemaan paikan päälle samaan aikaan. Yllätys olikin Johannalle melkoinen.

Linda oli kertonut minulle siitä, kuinka Johannan on hyvin vaikea päästä käymään ulkona, sillä hän on yksinhuoltajana kahdelle lapselle. Niinpä päätimme yhdessä auttaa häntä näkemään ystäviään. Linda lupasi hoitaa lapsille ohjelmaa ja yöpymispaikan, minä lupasin kustantaa Johannan ja hänen kahden ystävänsä illanvieton.

Yllätyksen paljastuttua Johanna oli silmin nähden todella iloinen. Hän kertoi itkua pidätellen, kuinka kulunut talvi on ollut todella rankka lasten sairastellessa, ja kuinka hän arvostaa tekoamme todella suuresti. Johanna olisi halunnut kieltäytyä illanvieton rahallisesta avustuksesta mutta toivoin, ettei hän ujostelisi ottaa rahaa vastaan. Sanoin, että hän voisi itseltään säästyneillä rahoilla hankkia vaikkapa lapsille jotakin hyödyllistä. Annoin ystävyksille 400 euroa käytettäväksi, jotta he pääsisivät syömään johonkin viihtyisään ravintolaan pidemmän kaavan mukaan.

Jännä kuulla, miten heidän iltansa on sujunut. Meidän ilta jatkuu niin, että Nellille ja Eeville on laitettu patjat valmiiksi olohuoneen lattialle, ja kohta itsekin lähden omaan asuntooni nukkumaan.

Onko järkeä antaa rahaa tuntemattomille?

Onko sillä kenenkään kannalta merkitystä, että tekee pieniä lahjoituksia tuntemattomille ihmisille? Itse uskon, että on.

Juttelimme Lindan luona kahvitellessamme mm. kyseisestä aiheesta. Myös eräs blogin lukija oli kommentoinut aiheeseen liittyen.

Suuren kimmokkeen koko blogin olemassa ololle on antanut se, että ihmiset tuntuvat ajattelevan useimmiten vain omaa etuaan, mikä on sinänsä ihan luonnollista, sillä kukapa muukaan sinusta pitäisi huolen jos et sinä itse.
En ole niin sinisilmäinen, että uskoisin omien lahjoitusteni muuttavan kenenkään elämää suuntaan tai toiseen. Uskon ja toivon kuitenkin, että tekoni jakavat hyvää mieltä ja innoittavat myös muita ilahduttamaan täysin ventovieraita.

En tarkoita, että myös muiden tulisi alkaa jakaa nimenomaan rahaa toisilleen. Ilahduttaa voi myös monella muulla tavalla, vaikkapa luovuttamalla istumapaikkansa bussissa raskaana olevalle ilman erillistä huomautusta.
Koko blogini ideana on innoittaa ihmisiä avaamaan silmänsä elinympäristölleen. Olen itsekin huomannut jumiutuvani aika ajoin siihen, että elämä kulkee kodin ja työpaikan väliä ja kaikki muu niiden välillä ei jaksa kiinnostaa.

Uskon kuitenkin siihen, että pienillä teoilla voi vaikuttaa jos ne innoittavat myös muita ihmisiä toimimaan samalla tavalla. Kliseisesti voisi sanoa, että pienistä puroista kasvaa isoja jokia. Yhden ihmisen teoilla ei ole niin väliä, mutta tuhannen tai sadantuhannen teoilla voi jo ollakin.

Elämästä saa itsekin enemmän irti kun jaksaa huomioida myös hieman muita. Itsekin olen jo saanut uuden tutun naapuristani Lindasta. Ei mielestäni lainkaan hullummin.

Ensimmäiset eurot jakoon

Kaipa se alku on aina hankalin.
Täytyy myöntää, että viime yönä meni tovi miettiessä, miten ihmisille olisi helpoin tehdä lahjoituksia vaikuttamatta totaalisen kummajaiselta. Eihän tuntemattomat tykkää jos heille menee edes puhumaan. Olen joutunut siis harjoittamaan pientä itseni henkistä tsemppaamista.

En ollut varsinaisesti ajatellut lähestyä ihmisiä vielä tänään, mutta eteeni osui äsken niin sanotusti pehmeä lasku. Lähialepassa käydessäni törmäsin nuoreen naiseen, jonka tunnistin naapurikseni. Olin joskus heittänyt hetulaa hänen kanssaan sisäpihamme tupakkapaikalla, ja tiesin hänet opiskelijaksi.

Kaupassa sain idean, että voisin kustantaa hänen ostoksensa. Ajattelin, että olisi helpompi lähestyä ihmistä, jonka oli jo kerran aiemmin tavannut. Muutaman hetken pälyilin tuotteita maitohyllyllä ja keräsin rohkeutta avata suuni hänen kohdallaan.

Katsoin häntä suoraan silmiin kunnes hän huomasi minut.
"Moi, en tiedä muistatko, mutta olen naapurisi", sanoin hänelle. Hän vastasi ystävällisesti takaisin hymyn kera ja kertoi muistavansa minut tupakkapaikalta.

"Tämä kuulostaa äkkiseltään varmaan oudolta, mutta voisinko mä maksaa sun ostokset?", jatkoin ottaen härkää suoraan sarvista kiinni.
Seurasi kummastunut virne, jota en oikein osannut tulkita. "Haluat siis maksaa mun ostokset. Minkähän ihmeen takia?", hän kysyi huvittuneena.

Kerroin, kuinka olin nousuhumalassa lupautunut tekemään pieniä lahjoituksia tuntemattomille ihmisille, ja hän olisi ensimmäinen "uhrini". Naapurini, jonka nimi on muuten Linda, suostui hieman epäröiden siihen, että maksaisin hänen ostoksensa, ja lupasi tarjota vaivanpalkaksi kahvit. Hintaa ostoksille kertyi reilut 34 euroa.

Tällä hetkellä siis odottelen, että kello tulisi kahdeksan, jolloin kipitän iltakahville kerrosta alemmas.
Ehkäpä kirjoittelen vielä myöhemmin, mitä mieltä Linda on tästä koko blogini ideasta.

Rahaa jakoon tuntemattomille

Niin siinä pääsi käymään, että lupauduin nousuhumalapäissäni laittamaan osan hiljattain saamastani perinnöstä jakoon tuntemattomille. Istuimme kaveriporukalla iltaa uuden vuoden aattona ja eräs kavereistani oli lukenut aikoinaan blogia, jonka kirjoittaja oli lahjoittanut perintöään tuntemattomille ihmisille. Pienen haasteen innoittamana päätin hommaan ryhtyä. Ei kovin originelli idea, mutta menköön.

En ole määritellyt mitään tarkkaa summaa, jonka aion laittaa jakoon, mutta tarkoituksena on ilahduttaa ihmisiä pienillä teoilla ja yllättää heidät silloin kun he sitä vähiten odottavat.

Katsotaan nyt mitä tästä tulee ja mihin suuntaan blogi kehittyy. Jatkoa luvassa pian.